2.9.2015

MITEN SITTEN KÄVIKÄÄN


Siis summer bucketlist 2015 kanssa? No katotaan!



Syödä mansikoita niin, että ne suorastaan pursuaa korvista.
Ei mansikoita voi syödä liikaa.. Varsinkaan tänä kesänä, kun mansikat kypsyi liian myöhässä.

Pyörähtää Helsingissä, sekä muilla mailla mantuvilla.
No siellä Helsingissähän me käytiin! Ja Portugalissa.

Ottaa aurinkoa ja nauttia lämmöstä, sekä hankkia rusketusrajat.
Lämpöasteita ei kauheasti ilmestynyt meidän maan kamaralle, mutta auringosta ja lämmöstä sain nauttia portugalissa, sekä rusketusrajat kaupan päälle!

Syödä brunssi joko puistossa tai kotipihalla.
No nyt ei tarennut mennä edes kotipihalle tänä kesänä!

 Pyöräillä koko päivä ympäri koti- tai vieraskaupunkia.
No periaatteessa joo! Tein aluekuvausta Kiinteistömaailmalle, jolloin pyöräilin ympäri kaupunkia.

Grillata kaikki ruuat mitä syön viikon putkeen, sekä testata erilaisia ruokia.
En ihan. Melkein kumminkin. Myös uusien ruokien testaaminen jäi vähemmälle, mitä viime kesänä!

Juosta aamulenkkejä lähellä olevalla lenkkipolulla.
Kerran pääsin sen tekemään. Aluksi en ollut ollenkaan kotona ja sitten sairastuin yli kuukaudeksi.

Lukea ja harjoitella englannin kielioppeja mitä oudoimmilla konsteilla.
Tämän tein! Pari kertaa minkä kesältä kerkesin ja jaksoin.

Katsoa auringon laskua rannalla.
Jep!

Mennä yöuinnille.
Noup!

Tehdä ainakin yhden videon. Joko mydayn tai ihan jopa videopostauksen, iik.
Ja noup. Ehkä nyt syksyllä?

Käydä poimimassa hilloja.
Ja en! Mulla ei riittäny siihen hommaan voimat tällä kertaa.

Mennä festareille.
Kävin porttien ulkopuolella Simerockissa, lasketaanko?

Nauraa paljon enemmän.
No jooo..

Nähdä kavereita, myös niitä joita ei ole nähnyt koko talvena.
Ööö, eipä tullu taaskaan tätä tehtyä.

Postailla enemmän ja saada blogi aktiivisemmaksi.
Vähän postailin enemmän, kai?

Lentää jonnekin päin maailmaa.
Onneksi!

Syödä jäätelöä, sekä tehdä sitä itse.
Söin, mutten tehnyt itse!

Ottaa vesi-ilmapallosota takapihalla.
Noup!

Pelata jalkapalloa.
Kerran! Turnauksen viimeinen peli, johon menin kipeänä. Ehkä ei ollut hyvä idea!

Olla totaalisesti lomamooodissa.
ja KYLLÄ!


11/21

Ihan hyvin tää meni. Kertaakaan en muistanut edes listaa vilkaista, mutta puolet tuli tehtyä. Seuraavana kesänä kumminkin uudestaan, vai?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitathan asiallisia kommentteja. Kritiikki ja muut huomioon otettavat kommentit luetaan ja mahdollisesti julkaistaan, mutta pidetään kuitenkin kommenttiosio tyhjänä turhista asiattomista kommenteista. Kiitos! :-)

Searchbox