4.5.2015

ITALIAN MACARONS

Innostuin macaronsseista parisen vuotta sitten, jolloin tutustuin ranskalaiseen marenkiin, joista tulikin ihan kivoja ja helppoja macaronsseja. En kumminkaan kiinnostunut pahemmin italialaisesta marengista, joten se sitten jäi vähän unholaan ja kyseisellä helpolla ranskalaisella menetelmällä mentiin tähän päivään asti. Aloin sitten jossain vaiheessa miettimään miten ihmeessä joidenkin macaronssit on niin ihanan värikkäitä eivätkä muutu ruskeammaksi uunissa, niinkuin mulla meni tekemään. Syy siihen oli näköjään väärä marenki, joten eilen lähdin kokeilemaan macaronsseja italialaisella versiolla. Ensimmäinen vihreä satsi meni täysin metsään ja en todellakaan luovuttanut, vaan tein kokonaan uudestaan toisella ohjeella. Löyty oikea tatsi tämän kanssa ja niin sain tehtyä lähes täydelliset macaronssit. Tässä siis teille helppo ohje italialaiseen marenkiin ja macaronsseihin.

IMG_8597

AINEKSET

150 g mantelijauhoa
150 g tomusokeria
60 g valkuaista 
35 g sokeria
60 g valkuaista
150 g hienoa sokeria
50 g vettä

Valkosuklaa-sitruuna-tuorejuustotäyte

AINEKSET

Fazerin lemon valkosuklaata
loraus kermaa
tuorejuustoa tai mascarponetuorejuustoa.

IMG_8592

OHJEET

1. Siivilöi mantelijauho ja lisää siihen tomusokeri. Sekoita hyvin keskenään ja siivilöi uudelleen, jos haluat macaronssiin sileän pinnan.

2. Laita ekat 60g valkuaista vatkauskulhoon valmiiksi (mielellään teräksinen kulho) ja sen viereen 35g sokeria odottamaan. 

3. Kuumenna kattilassa 150g sokeria ja 50g vettä. Mittaa lämpömittarilla. Tavoittelet n. 110 astetta.

4. Laita valkuaiset vaahtoutumaan, kun lämpömittari on lähellä 85-90 astetta. Lisää vaahdon joukkoon vähitellen valmiiksi mitottu 35g sokeria. 

5. Kun sokeriliemi saavuttaa 110 asteen, lisää se varovasti kaataen ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon sekoittaen kunnolla. Vatkaa sen jälkeen väh. 5 min, että vaahto jäähtyy. Vaahto on kiiltävää ja siihen syntyy pieniä hippuja nostaessa vatkainta.

6. Sekoita 60g valkuaista tomusokerimantelijauhe-seokseen ja lisää myös mahdollinen väri. Käytä mielellään jauhe-, sekä geelivärejä. 

7. Ehkä vaikein vaihe löytää se oikea koostumus. Lisää valkuaisvaahto tomusokerimantelijauhe-seokseen ja vatkaa varovaisesti sekaisin. Taikina on sopivaa, kun se "palautuu" sileäksi sekoituksen jälkeen. 

8. Laita taikina pursotuspussiin ja pursota pellille mieluisan kokoisia pieniä taikinaympyröitä. Kopauta peltiä ja jätä kuoret kuivumaan n. 30-60 minuuttia.

9. Laita uuni lämpenemään 150-160 asteeseen. Kaikki uunit ovat erilaisia, joten uunin lämpötilaa pitää säädellä. Mulla itellä toimii 150 astetta paremmin, kun yleinen 160 astetta.

10. Paista kuoria 10-15 minuuttia. Mulla menee 11-12 minuuttia niiden paistumiseen, joten sekin riippuu uunista paljon.

11. Jäähdytä kuoret kunnolla ennen täyttämistä.

12. Sulata suklaa ja lisää siihen 1-1,5rkl kermaa. Jäähdytä kunnolla. Lisää tuorejuusto. Pursota tai levitä lusikalla kuorien väliin.

IMG_8584

6 kommenttia:

  1. vau kuin kauniita macaronsseja oot tehny!! täytyy kyllä häpeäkseni myöntää etten ole koskaan nuita maistanu, vaikka ihastellu olenkin kaikenmaailman kokkiohjelmissa ja nyt näin nää sun tekeleet, ai ettää kui söpöjä ja herkullisen näköisiä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Ne on kyllä törkeän söpöjä ja hyviäkin, vaikka itse sanon! :-D

      Poista
  2. Ihanan näkösiä, voi kumpa näilläkin sormilla osais tollasia tehä… :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Varmasti osaat :-D ! Ja mäkin omistan ihan tompelot sormet muuten, niin ehdottomasti kokeile jos vähänkään tuntuu siltä :-D

      Poista
  3. Oiii ompa ihanan näkösiä! Vielä kun kerkeäis varata itelle sen verran aikaa että pääsis kokeilemaan tällä ohjeella, oli muuten vihdoin ja viimein tosi selkeä ohje! Edellisillä ohjeilla netistä ei oo oikein tahtonut onnistua :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää vie helposti sen kolme tuntia! :-D Ja sen taikinan sekoittamisen kanssa pitää vaan löytää se oikea koostumus ja onnistuu varmasti! Kokeile ihmeessä :-)

      Poista

Laitathan asiallisia kommentteja. Kritiikki ja muut huomioon otettavat kommentit luetaan ja mahdollisesti julkaistaan, mutta pidetään kuitenkin kommenttiosio tyhjänä turhista asiattomista kommenteista. Kiitos! :-)

Searchbox