30.12.2014

TAKE BACK 2014 1/2

kollaasi178024
Tammikuu
Tammikuusta mulla ei ole edes kauheasti muistikuvia. Kävin elämäni toisissa hautajaisissa ja tuli vietettyä isoveljen 18-vuotis synttäreitä ja omiakin siinä sivussa. Käytiin Amarillossa ja tein elämäni suurimman täytekakun, joka jäi lopulta syömättä. Tein myös maailman parhaimman takkilöydön, sekä sitä paremman kenkälöydön. Kävin tutustumassa lukioon ja pelattiin viimeinen jalkapalloturnaus koulujen kesken. Myöskin AWS-joukkue saatiin kasaan juuri näinä aikoina.
008147099003016 Helmikuu
Helmikuussa oli vaikka ja mitä. Kävin kuvaamassa isoveljen ja Erikan vanhojentansseja, jolloin samana päivänä oli myös ystävänpäivä. Tilasin extemporena uuden objektiivin yhden päivän alennuksista ja leivoin enemmän, kun laki salli. Aloin jo kaipaamaan lomaa, jolloin mielessä oli vain hiihtoloma. Kokeita oli enemmän, kun koskaan ja aloin tekemään kirjailijakansiota Anna-Leena Härkösestä. Pääsin samalla myös syventymään hänen elämäänsä, joka olikin ihan mielenkiintoinen asia. Kävin myös moikkaamassa Inaria ja Ottoa pitkästä aikaa kahvittelun merkeissä! Ja ainiin, melkein unohdin, että laitettiinhan sitä hakupaperit lukioihin juuri tuohon aikaan. Mulle oli jo alusta asti selvää minne mennään, joten koko asia ei edes jännittänyt.
oneUntitled 002 042 Maaliskuu
Hiihtoloma koitti ja otimme suunnan Kuusamoa kohti. Kävin hiihtämässä, lautailemassa ja nukuin, sekä söin liiankin hyvin. Kevät alko jo näkyä säässä, mm. ilmat lämpeni hurjasti. Järkättiin yks aamu ihan huikee brunssi ja ostin ihanan topin, joka on edelleen mun lemppari. Tässä kuukaudessa ei paljoa tapahtunut, sillä tiesi mitä tuleman pitää. Lopputöitä, kokeita ja vielä lisää kokeita. Yläaste häämöttää jo loppuaan, mutta samalla tästä kuukaudesta lähti ne yhdet rankimmat kuukaudet koskaan.
kollaasi1  090  023 Huhtikuu
Ehkä yksi niistä kuukausista, millon eniten sattui ja tapahtui. Aloitin MLL:n lastenhoitokurssin ja ilmat lämpeni ihan huikeaa vauhtia. Juhlittiin vappua, sekä tein ekaa kertaa koskaan rosetteja ja sain aikaisena päättärilahjana uuden pyörän, nimittäin aina haluamani Jopon. Myöskin pyörähdin Sennin luona Oulussa viikonlopun verran. Jouduin ekaa kertaa koskaan rehtorin kansliaan ja pakko myöntää, etten koskaan ole riidellyt niin paljoa, kun tässä kuussa. Koulu alkoi todellakin maistua jo puulta, sekä ysienjuhlan suunnittelu oli käynnissä kauheaa vauhtia.
067 116127078kollaasi2562 Toukokuu
Kun toukokuu pyörähti käyntiin, niin aika alkoi kulumaan kauheaa tahtia. Juhlittiin äitienpäivää, jolloin väkersin ison mansikkakakun, sekä pyörähdettiin mummoloissa onnitteluilla. Ysienjuhlan suunnittelu oli kauheassa vauhissa ja välillä teki mieli ihan luovuttaa. Tilasin päättäreihin uuden mekon, sekä uudet ihanat kengät. Mekon kanssa syntyi isoja ongelmia, kun tajuttiin sen olevan raskausmekko, sekä mekkoa jouduttiin pienentämään n. 3 kokoa pienemmäksi. Kengät olivat onneksi juuri sopivat, jotka palvelee minua nykypäivinäkin. Ysienjuhla koitti ja pakko sanoa, ettei koskaan ollut niin hauskaa, kun silloin. Kaikki tulivat aamusta laittamaan paikkoja kuntoon ja juhla oli erittäin hyvä, ellei täydellinen. Tajuttiin, että koulu loppuu 2 päivän päästä. Käytiin ilmavoimissa tutustumassa ja syömässä kiinalaisessa. Päättäreinä saatiin käteen todistukset, sekä mulle myönnettiin stipendi. Silloin todellakin puuhkaisi helpotuksesta, nimittäin kesäloma sai alkaa, sekä syksyllä uudet odottaa uudet kuviot!
kolaasi123 010064127033057 Kesäkuu
Kesäloma käynnistyi ja mulla alkoi melkein heti kesätyöt. Olin maailman parhaassa paikassa kesätöissä, nimittäin Rovaniemen Tyttöjen talolla. Mulla oli maailman paras työkaveri, jonka kanssa oltiin aina melkein samaa mieltä kaikesta. Tehtiin kaikenlaisia erilaisia ruokia, sekä kärsittiin nimittäin kylmimmästä kesäkuusta koskaan. Lämpöä ei tosiaan ollut kymmentä astetta enempää, ja jopa kerran ajoin toppatakilla töihin. Sain myös kuulla tulevan opiskelupaikkani, nimittäin pääsin Lyseonpuiston lukioon. Heti töitten päätyttyä Senni tuli käymään meillä, jolloin pyörähdettiin  mm. yöttömässä yössä shoppailemassa. Loppukuusta me matkattiin yhteen Euroopan ihanimpaan, sekä kiehtovimpaan kaupunkiin, nimittäin Berliiniin! 

Vuosikatsaus jatkuu seuraavassa postauksessa..

2 kommenttia:

  1. Sulla on kauheasti kielioppivirheitä lauseissa ja sanajärjestyksissä, joten minusta tuntui vähän hankalalta lukea tekstiä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää tiedän ja kuulen kyseisestä asiasta usein. Mulla on pientä lukihäiriötä, jonka vuoksi teen kumminkin parhaani. Luen tekstit yleensä parin päivän jälkeen uudelleen, jolloin muokkailen niitä vähän erilaiseksi tiettyjen kohtien ollessa päin prinkkalaa :-) Harmi, mutta toivottavasti sait sentään jotain ymmärrettyä ;-D

      Poista

Laitathan asiallisia kommentteja. Kritiikki ja muut huomioon otettavat kommentit luetaan ja mahdollisesti julkaistaan, mutta pidetään kuitenkin kommenttiosio tyhjänä turhista asiattomista kommenteista. Kiitos! :-)

Searchbox