26.1.2014

SUNDAY 26/01/2014

024
115
044
019
Tää postaus näköjään täyttyi ruokakuvista. Keksin perjantaina kaupassa että lauantaina voitais tehdä pitkästä aika uuniperunoita ja niitähän me sitten tehtiin. Mää rakastan uuniperunoita ihan mielettömästi sillä ne on oikeasti niin hyvää. Lollo rosso salaattia vähän peruoiden kanssa ja perunoiden täytteenä porotäyte. En välitä niin paljoo kinkku tai kalatäytteestä sillä mun mielestä uuniperunoiden kanssa sopii parhaiten porotäyte. Parit tuorejuustot sun muut sekasin niin se on siinä! Helppoa ja yksinkertaista. Samana iltana sainkin kauheen vimman leipoa ja amerikkalainen juustokakkuhan se oli tällä kertaa kokeiluna. Mustikoiden sijaan oisin halunnut vadelmia mutta suomalaisia vadelmiahan ei saa mistään eikä kiinnosta saada mitään tauteja ulkomaalaisista. Sulatin ainoastaan parit mustikat pakkasesta vaan tuohon päälle. Yllätyin etten osaa ees kertoa miltä tuo kakku maistuu, mutta ohjeen löydätte mistäs muualtakaan kun kinuskikissan sivuilta. Saisinpa jonain päivänä tavata kyseisen kinuskikissan ihan kasvotusten. Tuo kakku oli muuten mielettömän hyvää, eli suosittelen siis kokeilemaan. Taidan syödä sitä jopa aamupalaksi ;-D

Kuukausi kohta kouluu takana jo joululomast ja ekat kokeet alkaa ilmestyyn. Huomenna siis äikkää ja tiistaina matikkaa sekä sanakoetta sun muuta. En oo ees tarkalleen varma mitä mun täytyy siihen kokeeseen ees lukea mut luetaan sit kaikki verbin modukset, sanaluokat, sijamuodot jne. Tuntuu et joululomast on jo ikuisuus vaikka siit ei ookkaa niin kauaa ko luulis. Onneks joku kuukausi enään hiihtolomaan niin sen jälkeen voi alkaa jo odottaa sitä kevättä iha kunnolla. Emmä valita talvesta mitenkään muuten ko vaihtelevien pakkaslukemien takia meenasin perjantana jäätyä pystyyn. Laitoin villakangastakin aamulla, koska aattelin tareta sillä tuol -10 asteen pakkases. Koulusta ko pääsin niin pakkaslukemat hipo -25 astetta. Muuten viimeviikko oli kiva, sillä tiistaina meillä oli kunnon liikuntapäivä ja torstaina käytiin kattoon lukioita. Kyl mää oon varma mihin meen ysin jälkeen, oottekste muut jotka pääsette peruskoulusta tänä vuonna?

Nyt kumminkin luen viel pari kertaa äikän koealueen läpi ja alan nukkumaan. Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille ja palaillaan huomenissa toivottavasti asukuvien kera

2 kommenttia:

  1. Oi vitsi, vois kyllä itekki kokeilla tuota kakkua viikonloppuna! Ja mulla taas ei oo kummemmin mitään hajua minne menisin peruskoulun jälkeen.. Kaipa se siis ois parempi mennä edes vuodeks lukion penkille miettimään mikä kiinnostaa ja mikä ei - vaikka oonki tosi laiska koulun suhteen ja sen takia lukiossa pelottaa erityisesti koeviikot, haha.. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koklaa ihmeessä! Se on tosi hyvää varsinkin jääkaappikylmänä :-p Mulla on jo aika selvät suunnitelmat seuraavasta opiskelupaikasta mutta enempää en oo vielä päättänyt :-D eikä kyllä tarvikaan. Musta löytyy vähän samaa vikaa että oon vähän laiska mutta silti on ehkä parempi et kokeet tulee kerralla eikä jakaudu ympäri ämpäri :-D

      Poista

Laitathan asiallisia kommentteja. Kritiikki ja muut huomioon otettavat kommentit luetaan ja mahdollisesti julkaistaan, mutta pidetään kuitenkin kommenttiosio tyhjänä turhista asiattomista kommenteista. Kiitos! :-)

Searchbox