4.10.2016

THE APPLE PIE

IMG_8359 IMG_8362

Syksyisin omenapiirakat ja hillot on kyllä just se juttu. Mie en erityisemmin omenasta kauheasti välitä, mutta omenapiirakat ja muut hyveet on kyllä mun mieleen. Tampereella sain Erikalta pyynnön tehdä hänen reseptiä käyttäen omenapiirakan, jonka jakamiseen hän antoi minulle luvan. Mulla ei ollut erityisemmin muuta tekemistä, niin miehän sitten heille piirakan pyöräytin iltakahville. Ja ei hitto, että se oli kuulkaa herkkua! Piirakka poikkeaa normaalista suomalaisesta perus vehnäpohjasta omenalohkoineen, sillä tässä omena maistuu ihan itselleen ja kunnolla pohjan välissä. Suosittelen testaamaan ja kylkeen nappaa ehdottomasti kaikista parhain (itse tehdyn jälkeen) vanilijakastike, Valion Vanilla-vanilijakastike. 



THE APPLE PIE

150g voita
0,5 dl sokeria
ripaus suolaa
4,5 dl jauhoja
0,5dl vettä

Täyte

omenoita n. 1kg
siirappia (0,5dl)
sokeria (1-2 dl)
kanelia (1-2 rkl)
1 sitruunan mehu
3/4dl perunajauhoja

Määrää voi itse säädellä, eikä ole niin justiisa kuinka paljon mitäkin laittaa. Laitan jonkin näköset suhdeluvut kuitenkin kyseisten täyteainesten perään, mutta suosittelen enemmän laittamaan itse kaiken suoraan omenoiden sekaan niitä sen koommin mittaamatta.

Tee näin

1. Sekoita kulhossa jauhot, suola ja sokeri. Lisää joukkoon kuutioitu voi ja nypi jauhojen kanssa taikinaksi. Lisää loppuvaiheessa vesi joukkoon nopeasti nyppien. Laita taikina jääkaappiin sillä välin kun teet täytteen.

2. Pese ja pilko omenat sopivankokoisiksi kuutioiksi. Voit jättää myös kuoret omenoihin paikoilleen. Sekoita kulhossa omenoiden sekaan ihan käsituntumalla siirappia, sokeria, kanelia ja sitruunaa. Suosittelen maistamaan yhtä omenaa, että onko ne happamia vai makeampia, jolloin sokerin määrää voi itse muunnella. Sekoita hyvin sekaisin. 

3. Ota esille joko irtopohjavuoka tai jokin muu vuoka. Ei ole väliä saako vuoasta reunoja irti. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle (sellaisen toisenlaisen vuoan pohjalle ei tarvitse laittaa) Voitele vuoka voilla, margariinilla tai öljyllä.

4. Ota taikina jääkaapista ja jaa se kahteen osaan. Kauli taikina pyöreäksi levyksi ja aseta se vuoan pohjalle. Lisää omenaseos päälle. Tee toiselle taikinapuoliskolle sama homma, eli kauli se pyöreäksi levyksi ja aseta se sitten omenoiden päälle. 

5. Painele taikina reunoilta taittamalla tai työntämällä taikinaa sisälle vuokaan. Tee veitsellä keskelle piirakkaa X-muotoinen kolo, jotta piirakka ei "räjähdä" uunissa. Voitele pinta kananmunalla ettei taikina pääse palamaan päältä. 

6. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 45min- 1 tunnin verran. Jos pinta alkaa tummumaan niin nakkaa sen päälle folio. 

7. Anna piirakan jäähtyä. Jos et jaksa odottaa (niinkuin minä), älä irroita piirakkavuoan reunuksia ennenkuin vasta seuraavana päivänä. Säilytä piirakkaa mieluiten jääkaapissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitathan asiallisia kommentteja. Kritiikki ja muut huomioon otettavat kommentit luetaan ja mahdollisesti julkaistaan, mutta pidetään kuitenkin kommenttiosio tyhjänä turhista asiattomista kommenteista. Kiitos! :-)

Searchbox