3.3.2016

PARIT VIIME VIIKOILTA



1. Inkiväärishotit kuului yhden viikon ajan melko rutiininomaisesti mun ruokavalioon. Pakko sanoa, että ne muuten auttoi tosi hyvin karkottamaan kauhean flunssan joka ilmestyi juuri pari päivää ennen wanhoja.

2. Wanhoja edeltävänä päivänä koristelemassa koulua.. 

3. Ja sitten me oltiinkin jo wanhoja!

4. Auringon paistaessa tulee aina ihan keväinen fiilis, vaikka lunta on vielä melkeen metrin verran.



5. Herkkuruokaa!

6. Pikanäkemiset ennenkuin tuo rontti karkas etelään.

7. Yhteiskuntaopin tunnilla, selehvien aika!

8. Ja iltaherkuksi tein köyhiä ritareita. Söin niitä viimeksi tarhassa ja sen jälkeen ei oo tullu niitä syötyä. Pakko sanoa, että vitsi oli hyviä!


Parin viikon aikana on ollut autokoulua, lisää sairastamista, asuntonäyttöjä, iphonen todella ärsyttävää temppuilua, maailman hirveintä suuhygienistillä käyntiä, lukemista ja opiskelua, sekä vielä kerran lukemista. Tasan kaksi viikkoa kirjotuksiin ja alkaa jo pikkasen jännittään, että miten tästä oikein selvitäänkään. :-D Hiihtoloma tulee juuri sopivaan aikaan. Lähen viettämään lukulomaani pitkästä aikaa Rukalle. Ootteko te kaikki jo lomailleet? Mää en malttais oottaa, että pääsee vaihtaan maisemaa ja keskittymään kunnolla. 

2 kommenttia:

  1. Minne ajattelit hakea kouluun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se ei onneksi ole vielä ajankohtaista, mutta pakko sanoa, että en yhtään tiedä enkä varmaan tiedä edes vuoden päästä.

      Poista

Laitathan asiallisia kommentteja. Kritiikki ja muut huomioon otettavat kommentit luetaan ja mahdollisesti julkaistaan, mutta pidetään kuitenkin kommenttiosio tyhjänä turhista asiattomista kommenteista. Kiitos! :-)

Searchbox