14.2.2015

WANHOJEN TANSSIT 2015

IMG_6101IMG_6556 IMG_6673IMG_6343IMG_6287

Eilen tanssittiin vuoden 2015 wanhojen tanssit. Aivan ihania mekkoja ja kahdeksi suositummaksi väriksi valikoitui tänä vuonna varmaankin pinkki ja vaalean sininen. Viime vuonna suosituimpia taisi olla koralli ja sinisen eri sävyt. Mekot on  yleensä juuri sen tietyn värisiä, mutta silti sieltä löytyy se pari suosituinta joka vuosi. Ja tajusin, että mähän itse tanssin jo seuraavana vuonna! Oon miettinyt varmaan kaksi vuotta jo minkä värisen mekon aijon ite ottaa, koska en erityisemmin kirkkaista väreistä pidä. Tai ollenkaan edes väreistä. Mää oon miettiny paljon vaaleita pastellinsävyjä, mutta saas nähä mitä sieltä vuoden päästä tulee. Kävin myös katsomassa tanssit Lappi Areenalla. 

Illalla oli sitten jatkot missä mää olin töissä tyttöjen kanssa. Tunnelma oli tiivis ja mukava, eikä erityisempiä konflikteja tullut. Mää tykkään kauheasti järjestää kaikkea, joten lähdin taas mielelläni mukana matkaan. Aina sitä kumminkin tulee tokaistua bileiden jälkeen, että en taija enää ikinä osallistua järjestämään yhtään bileitä. Silti löydän itseni aina järjestelemästä ties minkälaisia jatkoja ja bileitä. Jatkoilta löytyi myös meidän koulun kymmenen päivän vaihto-oppilaat Saksasta. Mun mielestä on kiva, että on kansainvälisempi koulu milloin voi tutustua myös muista maista tulleisiin ihmisiin. Siellä ne saksalaiset otti ilon irti viimeisestä illasta ja tänään palaavat takaisin kotimaahan. 

Kerrassaan ihana päivä ja tanssit sujui ainakin Lyskan osalta tosi hyvin. Ihania mekkoja, naurua ja hymyä! Nyt lähden katsomaan Fifty Shades Of Grey:n elokuviin ystävänpäivän kunniaksi, vaikken erityisemmin ystävänpäivästä välitä. 

Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitathan asiallisia kommentteja. Kritiikki ja muut huomioon otettavat kommentit luetaan ja mahdollisesti julkaistaan, mutta pidetään kuitenkin kommenttiosio tyhjänä turhista asiattomista kommenteista. Kiitos! :-)

Searchbox