13.9.2014

KAKKUA TOISEN ETEEN

034 013 Hyvää huomenta, taino sitä ollaan jo melko päivän puolella. Mää oon hustannut koko aamun uuden kakkuvuoan kanssa, koska sain kuukausi sitten uuden sellaisen, jolla on leveyttä 26cm ja korkeutta 10 senttiä. Huomenna pitäisi olla kaksi kakkua valmiina, toinen joukkueelle ja toinen äidille, sekä mun nimppareille. Kaksi pohjaa on nyt paistettu ja toinen on ainakin onnistunut täydellisesti. Toinen on vielä jäähtymässä, mutta pidetään peukkuja. Korkeutta löytyy kummastakin kerrankin. Täytteeksi laitan vaniljakreemiä sekä itse tehtyjä hilloja. Voisin jakaa reseptejä tännekin, jos teitä kiinnostaa. Itse teen kakkupohjan aina gluteenittomalla jauhoseoksella, sillä olen todennut sen parhaimmaksi vaihtoehdoksi.
Viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä. Kävin tosiaan terveystalolla pyörähtämässä allergioiden takia. Aikaa kun oli, niin kävin nappaamassa Suomalaisesta Kirjakaupasta John Greenin kirjan, johon liittyvän elokuvan katsoin viime viikonloppuna. Kirjaa en ole vielä alottanu, sillä mulla on muut kirjat täysin kesken. Elokuva taas oli todella hyvä. Myöskin samaisena päivänä yhtäkkisen päätöksen seurauksena seisoin rivissä muiden hallitukseen hakevien henkilöiden kanssa. Kertominen itsestäni oli melko fiasko, johon en ehtinyt miettiä mitään mitä sanoisin, varsinkin kun aikaa oli 30 sekuntia. Sekin oli kyllä liikaa minulle, jolta ei paljon mitään sanottavaa löytynyt. Kaiken kaikkiaan pääsin mukaan hallitukseen. Meillä on tosi mukavanoloinen porukka, johon toivottavasti tutustuu enemmän näin ajan mittaan. Viime viikolla myös oli viimeiset treenit ja huomenna viimeinen peli. Illalla mulla on kumminkin aika paljon menoa, eli täytyy pyörähtää kaupungissa etsimässä pari raidallista asiaa sekä illalla pyörähtää kaverin juhlissa. Ihanaa lauantaita kumminkin!

2 kommenttia:

Laitathan asiallisia kommentteja. Kritiikki ja muut huomioon otettavat kommentit luetaan ja mahdollisesti julkaistaan, mutta pidetään kuitenkin kommenttiosio tyhjänä turhista asiattomista kommenteista. Kiitos! :-)

Searchbox